Ihan pihalla

Terassilla on taas muutoksen tuulet käyneet. Tämä alkoi oikeastaan siitä, että ulkona oleva ruokapöytä oli aina ihan käyttökelvottomassa kunnossa. Sijaitsi kolmen koristeomenapuun alla ja sieltä tippu koko ajan roskaa pöydälle ja tuolille. Jostain syystä koristeomenapuut alkavat tiputtaa lehtiään aika pian kukinnan jälkeen. Pitänee perehtyä asiaan. Joka tapauksessa halusin siirtää pöydän pois puiden alta.

Nyt on sellainen tunne, että terassilla on aivan liikaa kaikkea. Ja yritän epätoivoisesti kierrätellä niitä sopiville paikoille. Nyt just tänään siellä näyttää tältä.













Lasiterassin sohvaakin on  siirrelty. Mutta taitaa palautua entiselle mallille, kuten alakuvassa. Siinä näkyy myös, missä pöytä on ehtinyt majailla muutaman päivä.




Piha on muutenkin aikamoinen viidakko tällä hetkellä. Kaikki energia on mennyt mökkihommissa ja tämä meidän pihaparka rapistuu ja villiintyy silmissä.
Arvatkaa, mitä kukkia alla olevassa kuvassa kasvaa?




Vastaus on, ei mitään hajua. Tuossa pitäisi olla meidän kasvimaa. 

Hauskaa superviikonloppua kaikille!






8 kommenttia

  1. Todella kaunista! Tuollaisen aurinkotuolin haluaisin...siinä on varmasti hyvä ottaa päivätorkut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina. Aurinkotuoli on kyllä kiva, siinä saa erilaisia asentoja ja torkut on otettu muutamaan kertaan :)

      Poista
  2. Ihanat kukat!
    Hortensia, enkelipelargonia ja oliivipuu!
    Muista laittaa oliivipuu pakkasilta suojaan syksyllä!
    Kesän tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Yritän pitää oliivipuun elossa. Veikkaan ettei onnistu :)

      Poista
  3. Voi että miten kaunista! <3 Ihana lepotuoli ja lasiterassi, varmasti on mukavaa viettää päivää ulkona säällä kuin säällä.

    VastaaPoista